lauantai 26. joulukuuta 2015

Halo 3 moninpeli tietokoneella.

Terve

Kaikki Xbox 360:llä Halo 3 pelanneet ovat varmasti toivoneen sen saapuvan tietokoneelle joku kaunis päivä. Tätä päivää ei ikinä ole tullut, uskon että suurin syy siihen on Halo 2:en epäonnistuminen tietokoneella.

Halo 2 on sarjan toinen osa ja se saapui tietokoneelle Windows Vistan yksinoikeus pelinä. Vista ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen ja tästä syystä Halo 2 ei myynyt hyvin.

Vuoden 2015 alussa alkoi kuulua uutisia että Microsoft julkaisisi uuden Halon tietokoneelle. Uutisessa oli kuitenkin pieni mutta, Halo julkaistaisiin vain Venäjällä ja peli olisi free to play moninpeli shootteri. Peli sai nimeksi Halo Online.

Minä olen ollut mukana Halo Onlinen Alpha ja Beta testauksessa ja täytyy sanoa että peli on samaa kunnon Haloa mitä olen konsoleilla pelannut. Myöskin kaikki aseet ovat ostettavissa pelin sisäisellä rahalla jota saa aivan tarpeeksi kun peliä pelaa. 

Venäjän Halo onlinessa on kuitenkin tällä hetkellä iso mutta. Pelin koodi on tällä hetkellä niin rikki ettei sitä voi korjata päivityksellä ja studio joutuu kirjoittamaan koko koodin uudestaan. Tästä syystä virallista Halo onlinea ei voi pelata. Beta testaus on lopetettu.


Halo Online pyörii muokatulla Halo 3 pelimoottorilla ja tästä syystä otsikossa on mainittu Halo 3. Kun Halo Online julkaistiin vuoden alussa, siitä pääsi internettiin alpha versio jossa on mukana Halo 3 koodia. Pelaaja yhteisö otti alpha version ja alkoi muokkaamaan sitä, näin syntyi ELDORITO Halo Online mod joka on Halo 3.

Eldorito on jo melko pitkälle pääsyt mod jonka tarkoitus oli aluksi saada vain Halo Online pelattavaksi muuallekkin kuin vain Venäjälle. Monien mielestä modilla leikkiminen oli vain ajan hukkaa ja moninpeli ei ikinä tule onnistumaan.

Moninpeli saatiin kuitenkin pyörimään koska koodi sisälti Halo 3 lan koodin ja virallinen Halo Online tiimi venäjällä, oli saanut pelin näkemään tietokoneen Xboxina, jolloin lan yhteyttä pystyi käyttämään moninpelin pyörittämiseen.

Eldoritoon on saatu jo monia Halo 3:sen ominaisuuksia toimimaan. Pelistä löytyy Forge jolla voi tehdä omia kenttiä ja pelimuotoja. Server browser jolla voi etsiä moninpelejä joita muut pelaavat. Spartan hahmoa voi muokata ja pelistä löytyy normaalit resoluutio asetukset.

Kaikki uutiset Reddit tai Halo.click forum


Pelin minimi vaatimukset

OS: Windows 7 tai 8/8.1 voi toimia 10
Prosessori: Intel Core 2 Duo E6600 (tai AMD vastaava)
Muisti: 4 GB RAM
Grafiikka: Nvidia Geforce 9600GT (tai AMD vastaava)
Kovalevy tila: 4 GB


Kuinka pääsen pelaamaan Halo Online (Eldorioa)?
Ohjeet versiolle 0.4.11.2 uskon että toimivat myös uudemmissakin versiossa.

Huom. Tietokoneeseen pitää olla asennettu directx_june2010.exe ja vcredlist_x86.exe 
Molemmat löytyvät Halo.zip tiedostosta kansiosta "tpi"

Aluksi sinun pitää ladata pelin tiedostot, ladattavia tiedostoja on kaksi.

1. Halo Online tiedostot:

Tämä .zip tiedosto sisältää alkuperäisen Halo Onlinen tiedostot. Pura tämä esimerkiksi työpöydälle kansioon Halo.

2. Eldorito tiedostot:

Tämä .zip tiedosto sisältää modin tiedostot. Pura tämä samaan paikkaan kuin Halo.zip tiedostot.

Kun molemmat tiedostot ovat ladattu ja purettu samaan kansioon käynnistä kansiosta DewritoUpdater.exe, tämä on pelin käynnistys ojelmisto joka tarkistaa mikä versio Eldorito:sta sinulla on koneella ja lataa tarvittavat tiedostot jos ne ovat muuttuneet.

Kun ohjelma on tarkastanut tarvittavat tiedostot voit painaa Play game, muokata spartan armorin ulkonäköä tai muuttaa pelin asetuksia. 

Käynnistä ikkuna peliin.

Jos peli ei jostain syystä lataa ohjelmia ongelma voi olla siinä ettei se osaa tehdä oikeita kansiota. Tämä ongelma on ilmaantunut ainakin mods kansion kanssa. Jos mods kansio ei ilmaannu automaattisesti pitää se tehdä käsin. Tämä onnistuu lisäämäällä kansio samaan kansioon johon olet purkanut .zip tiedostot. kansion nimi on mods ja tämän kansion sisälle tulee kansio medals. Kun molemmat kansiot ovat luotu ohjelman latauksen pitäisi jatkua.

Esim. "C:/Halo/mods/medals"

Päästyäsi peli ikkunaan sinun tulee liikkua nuoli näppäimillä ja käyttää A ja B näppäimiä mennäksesi valikoissa eteenpäin. Kun menet kohtaan server browser ja painat A painiketta aukeaa uusi ikkuna jossa voit katsoa saatavilla olevia servereitä tai muuttaa pelin asetuksia.

Pelin aloitus ikkuna.

Servereitä pääsee myös katsomaan F11 pinikkeella.

Pelin server ikkuna.

Peliin pääsee kun klikkaa server list ja sen jälkeen peliä johon haluaa liittyä.

Jos server ikkuna ei jostain syystä aukea voidaan servereitä myös tarkastella nettisivun kautta.
Jos löydät serverin johon haluat yhdistää klikkaa serveriä ja kopio teksti joka tulee näkyviin selaimessa, tämä teksti liitetään pelissä konsoliin joka aukeaa F1 painikkeella.

Pelissä pystyy myös tekemään pelin itse ja tähän peliin muut voivat liittyä. Pelin tekeminen on vähän työläämpää kuin esimerkiksi Steamissä, koska tämä on mod xbox 360 pelille.

Aluksi pitää avata modeemissa portit joita peli käyttää, en nyt rupea tässä käymään läpi miten portit avataan koska jokainen modeemi on niin erilainen sisällöltään.

Portit joita peli käyttää ovat:

11775 - TCP
11774 - UDP
9987 - UDP

Kun modeemin portit ovat avattu voidaan pelissä nyt tehdä serveri johon muut voivat liittyä. Päävalikosta valitaan kohta "host multiplayer" tai "host forge". Network kohdasta valitaan Online ja serveri on nyt valmis. Täytyy vain valita pelimuoto ja kartta joita haluaa pelata. Pelin muita asetuksia pystytään muokkaamaan kun painetaan X painiketta tästä valikosta voidaan muokata aseet, ajoneuvot ja muut peliin liittyvät asetukset.

Moninpeli ikkuna.

Moninpeli asetukset ikkuna (paina X moninpeli ikkunassa).

Jos haluaa tallentaa tai pelata forge kenttiä pitää kansioon mods laittaa kansiot maps ja variants. 

Esim. "C:/Halo/mods/maps" ja "C:/Halo/mods/variants". 

Jos ja kun forge kentille haluaa eri nimet niin silloin laitetaan maps kansioon uusi kansio jossa on sandbox.map tiedosto, joka on forge kenttä. 

Esim. "C:/Halo/mods/maps/Valhella/sandbox.map"

Forge kenttä nimeltään Valhella.

Halo 3 forge mode.

Kun olet käynnistänyt forgen pääset muokkaukseen painamalla ESC ja tästä valikosta leave game. Kun tätä painaa aukeaa vanha Xbox valiko jossa voi valita meneekö editori modeen, tallentaako kentän vai lopettaako pelin.

Forge asetus valikko valikossa liikutaan nuolet, A ja B.

Lopuksi vielä kuva slayer pelistä ja mukana kultainen carbine mitä covenant käyttää halossa.

Carbine GOLD.

Mikään ei olisi onnistunut ilman alkuperäistä Halo 3 ja Eldorito tiimiä jotka ovat tehneet niin paljon tämän modin eteen.

Jos tämä kiinnostaa kaikki uutiset löytyvät ensimmäisenä Redditistä tai forum halo.click



Youtubesta löytyy myös paljon videoita tästä pelistä minä ainakin uskon että tästä saadaan tehtyä ainakin moninpelin osalta Halo 3 tietokoneelle. Peliin tulee vielä paljon päivityksiä ja seuraavassa versiossa saadaan mahdollisesti kenttä liitäntä peliin niin että siihen voi lisätä omia kenttiä jotka on rakennettu 3D mallinnus ohjelmalla.

Jos ohjelman asennuksessa ilmenee ongelmia parhaimman avun saa reddit.com/r/HaloOnline/ täällä pyörivät modin tekijät kuin normaalitkin pelaajat.